Opin äidiltäni neulomaan kuusivuotiaana, virkkaamaan noin vuotta aiemmin, jos ei lasketa mukaan loputtomia ketjusilmukka"vöitä". Molemmat tekniikat aloitettiin perinteisesti pannulapuin, joihin tein (lue, äiti teki) jopa nirkkoreunat. Pannulaput olivat neliötä enemmän kolmion tai suunnikkaan mallisia ja väritkin olivat aika kaameat. Virkattu versio oli aluksi valkoinen, joka tehdessä nuhraantui aika lailla harmaaksi, mutta arvokas tietysti ihan sellaisenaan. En muista äitini käyttäneen niitä koskaan keittiössä, taisivat olla sen verran reikäisiä, ettei niistä ollut lämmöneristykseen.

I learned to knit when I was six and to crochet appr. a year before. I was taught by my mother. My first FOs were pot holders which were lacking in both form and looks, but valuable any way. I don't remember my mother using them, I suppose their isolation wasn't as good as would have been needed. (Here you have the answers, Bobbi. I just began writing a bit more on the subject.)

Varhaisista kokeiluista huolimatta innostuin käsitöistä vasta varsinaisesti kolmannella luokalla, kun pääsimme käsityönopettajan ohjaukseen. Etenimme varmaan ihan opetussuunnitelman mukaisesti, lapaset viidennellä ja sukat kuudennella luokalla. Tein useat käsityöt ensin koulussa ja sen jälkeen innoissani oppimastani tismalleen saman mallin uudestaan kotona. Pidin sekä ompelusta että neulonnasta, mutta virkkauksesta en ikinä innostunut samalla lailla. 12-vuotiaana neuloin ekan puseroni, joka äidilläni taitaa edelleen olla tallessa. (Lisään kuvan myöhemmin, jos löydän puseron.) Kunnianhimoinen alku, Irene Usvasalo -tyyppinen intarsianeule, puhdasta kasaridesignia.

Despite the early trials I only began liking crafts when nine as we got a proper crafts teacher and lessons at school. Probably we followed the curriculum as we made our first mitts when eleven and socks a year later. With most products I first finished them at school and then remade exactly the same pattern at home, keen on practising my new skills. I liked both sewing and knitting but crocheting has never been on my TOP list. I finished my first sweater as I was 12 years old and I think my mom has saved it. I try to find it for a photo. It's a true eighties thing with colourful intarsia.  

Lukion jälkeen eksyin jopa ammattikorkeakouluun opiskelemaan tekstiilialaa kankaankudonta pääaineena ja paino ja värjäys sivuaineina. Vaikka valmistuinkin, tekstiili jäi harrastukseksi ja teen töitä toisella alalla. Käsityöt ovat osittain tapa kanavoida luovuuttani, mutta myös silkkaa kinesteettistä nautintoa. Siksi minulle ei välttämättä ole aina tärkeää suunnitella omia mallejani tai tehdä ainutlaatuisia juttuja. Käsityöt ovat minulle elävää perinnettä, muistutus siitä, kuinka olen lenkki sukuni naisten pitkässä ketjussa. Äitini ja tätini ovat käsityönopettajia, äidinäitini oli taitava käsityöihminen, niinkuin siihen aikaan oli tapana sanoa. Pateettisuudenkin uhalla on pakko sanoa, että käden taidot ovat minulle tärkein perintö, mitä olen aikaisemmilta sukupolvilta saanut.

After upper secondary school I even made my BA in textile design but I have never practiced it as a profession. Crafts are a way to use my creativity but also a pure kinesthetic pleasure. That's why I don't always want to design my own patterns and make unique things. Crafts are a living tradition, a reminder that I'm a descendant in a long line of my family's women. My mother and her sister are crafts teachers and my grandmother was a skilled crafts person as they used to be called in Finnish at those times. I don't mind being pretty pathetic and saying that I consider the skills in my fingers to be the most valuable heritage I have got from earlier generations.

Näihin kuviin ja tunnelmiin passaa Anja Salokanteleen runo.

Kohta saa pyykin ulos<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

ja olen taas samassa työssä

äitini kanssa, hänen äitinsä

ja äitinsä äidin.

Käsissä puhtaat vaatteet,

edessä kesä

ripustamisen hetki

varattu yksityiseen iloon.