En lupaa mitään, mutta katsotaan, josko innostuisin jälleen bloggaamaan. Ja katsotaan, olenko enää jäljellä kenenkään readereissa. Katsellaan, mitä eteen sattuu. Viimeisimmäksi eteen sattui joulu. Tänä vuonna tein ainoastaan yhden lahjan itse, tällä kertaa neuletakin Vintiölle. Takki on ollut mieluinen, ts. siihen on pukeuduttu vastaan sanomatta. Sen kummempia kehuja lienee turha odottaa.

This is no promise whatsoever but let's see whether I might take up blogging again. And let's see whether I'm listed on anyone's reader anymore. Let's see what lies there ahead of us. Behind us lies Christmas. This year I knitted only one present, a cardigan for Rascal. The cardi has been liked, that means that there has not been bigger row whether he should wear it or not. I suppose that's the praise I'll have to live with.

Kuvausta varten poseeraus oli ensin tahmeaa; haluan Äiti kaakaota! Älä ota kuvia.

Posing for the photoshoot was hard at first; Mum, I want hot chocolate! Don't take pictures.

Vintiön villatakki - Rascardigan

Pattern: My own, raglan with a zip and high neck in a 4-year-old size

Yarn: Noro Cash Island, less than 250 grams

Needles: 4.5 mm if I remember it correctly

Sitten kuvaaminen alkoi kiinnostaa. Ja oma lapsihan on aina söpö...

Then the photoshoot started to pay off. And isn't one of your own always so cute...